Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvaus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Kuvien muokkaaminen sekä manipulointi

Nykyään on niin edistyksellistä tekniikkaa, että kuvien muokkaaminen ja manipulointi on jo arkipäivää. Missä tilanteissa kuvia sitten muokataan? Kuvia muokataan vastaamaan valokuvaajan ideaa siitä tilanteesta mistä hän kuvan otti. Toiset tykkäävät muokata rajummin kuin toiset. Kuvien manipuloinilla saadaan aikaan esim. vaatteet istuvat paremmin malleille, malleja laihemmiksi sekä näyttämään "täydellisemmiltä" Tässä aika hyvä esimerkki mitä kaikkea Photoshopilla voidaan tehdä:


Uutisissa on ainakin viimevuosina kohistu eri isojen brändien kuvamanipuloinnista, mitä haittaa kuvamanipuloinnista sitten on? Nuoret pojat ja tytöt ovat kovasti kriittisiä itselleen siihen päälle sitten uutiset miltä täydelliset naiset "näyttävät" -ulkonäköpaineta tulee jo vähemmästäkin. 

Itse en ole aikaisemmin muokannut kuviani, paitsi nyt ihan harjoitusmielessä. Tässä pari nopeaa työtäni, joihin meni aikaa vajaa parikymmentä minuuttia.



Alkuperäinen, huomioikaa lehdet

Muokattu

Alkuperäinen

Muokattu



Mitä te olette mieltä kuvien muokkaamisesta sekä manipuloinnista? Missä menee raja?

perjantai 2. syyskuuta 2016

Kesä 2016

Taas on se aika vuodesta, kun kesä vaihtuu syksyksi. Illat pimenevät, päivät lyhenevät, ilmat viilenevät. Hetkeksi sitä pysähtyy miettimään mihin se kesä oikein katosi. Vastahan oli kevät.

Välillä tuntuu etten saanut kesän aikana mitään tehtyä. Joka vuosihan se on; "En taaskaan ehtinyt..." Tämän vuoden kesä oli sateinen, niinkuin suomen kesät ovat aina :D Kaikesta huolimatta se oli hyvä kesä, innostuin valokuvaamaan, kävin reissussa ja vietin jopa yhden yön luonnonhelmassa. Mutta eihän kesä IHAN vielä ole ohi! ;)

Odotan kauhulla jälleen syksyä. Olen selvästi kesäihminen, syksyllä menen ikäänkuin horrokseen. Energiaa ei ole niin paljoa ja aina väsyttää. Pakkaset ovat kaikista ärsyttävintä, joutuu pukeutumaan niin lämpimästi. Toisaalta, nyt saan syyn pukeutua jälleen huppareihin. Loppuvuodelta odotan lunta, ja miten saan sen ikuistettua kameralle ;D


















tiistai 30. elokuuta 2016

Menneisyys

Menneisyys, meillä jokaisella on sellainen.

Toisilla vain onnellisempi kuin toisilla. Mutta yhteistä kaikkien menneisyydellä on se, että se on mennyttä aikaa. Harva haluaa muistella huonoa menneisyyttä, toiset rankaisevat itseään muistelemalla omia virheitään.


Mitä jos olisin toiminut toisin? Sanonut toisin? Mitä jos en olisikaan mennyt sinne tai tänne?


Jossittelu ei auta. Meidän on elettävä valintojemme kanssa. Valinnat ja päätökset muokkaavat meitä. Jokainen tekee virheitä, mutta jokaisen täytyy niistä myös oppia. Se että teet aina saman virheen yhä uudelleen ja uudelleen kertoo henkilöstä itsestään jotain. Jokainen ei ole täydellinen, itse olen erittäin kaukana täydellisyydestä.


Menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta tulevaisuuteen jokainen meistä voi vaikuttaa omilla valinnoillaan. Joten tehdään me jokainen hieno tulevaisuus itsellemme! :)








lauantai 27. elokuuta 2016

Harrastukseni, intohimoni

Rakastan luontoa, mutta sitäkin enemmän rakastan autoja ja moottoripyöriä. Pienestä asti olen harrastanut motocrossia, viime vuosina se on ikävä kyllä jäänyt vähemmälle.

Tällähetkellä pihastani löytyy tuollainen vähän harvinaisempi auto, jonka ostin pari vuotta sitten. Aluksi ajelin sillä tyytyväisenä ja ajattelin "tämähän on tehokas, en tarvitse enempää tehoa" no, nyt sitten tuo makaa pihalla ja odottaa uutta moottoria. Entistä tehokkaampaa ja parempaa... Mitä jos en saa sitä ikinä valmiiksi? Entä jos se hajoaa? Noh, minä otan sen riskin, sen rakentaminen saa minut iloiseksi, onnelliseksi ja näen silmissäni tavoitteen. Se vaatii vain kovaa työtä sekä aikaa.

Mikä sitten saa ihmiset "hurahtamaan" eri asioihin? Toiset keräilevät postimerkkejä, toiset harrastavat kilpauintia. Yhteistä kaikissa on se intohimo omaa harrastustaan kohtaan. Vaikka ei aina sitä jaksaisikaan, silmissä on se pieni kuva tavoitteistaan, joka auttaa jaksamaan loppuun asti. Välillä saattaa turhaantua ja motivaatio kadota. Kadonneen motivaation voi löytää yllättävästäkin paikasta, esim Youtubesta, sanomalehdestä tai blogista. Harrastukselle pitää myös antaa aikaa, ettei siihen kyllästy. Aina kaikkea ei jaksa. Vaikka lempiruokani onkin lasagne, en voisi kuvitella syöväni sitä joka päivä. Vaihtelu virkistää ;D

Mitä sinä harrastat? Mitä haluaisit harrastaa? 















keskiviikko 24. elokuuta 2016

Hetken irtiotto arjesta

Nautin siitä, miten luonto pystyy rauhoittamaan stressin. Pienikin hetki nuotion äärellä ja ajatukset näyttävät jo kirkkaammilta. Minussa piilee aika isokin "eräjorma" nautin metsässä patikoimisesta ja laavuilla nukkumisesta. Varsinkin kesäyöt kun alkaa jo hämärtämään, ovat parasta aikaa istua nuotion ääressä.

Mikä on sinun tapasi rentoutua arjen keskellä?









sunnuntai 21. elokuuta 2016

Rock, pop, iskelmä, klassinen, ooppera, rap, indie...

Musiikkityylejä on monia erilaisia. Toiset tykkäävät oopperasta, toiset hevistä. Yhtä ainutta "oikeaa" musiikkityyliä ei ole. Jokainen kuuntelee sitä mitä haluaa, erillaisuus on rikkaus sanotaan.

Omiin suosikki bändeihin kuuluu niin suomalaisa kuin ulkomaalaisiakin artisteja. Musiikkimakuni on aika laaja, ainoastaan ooppera ja klassinen ei oikein kiinnosta. Riippuu tietysti biisistä, sekä fiiliksestä. Tänäpäivänä radiokanavat soittavat repeatilla "suosituimpia" biisejä, joihin kyllä nopeasti kyllästyy.

Mitä siis minä kuuntelen?

Itse kuuntelen Popedaa, Kolmatta naista, Nomyä, Metallicaa, Nikke Ankaraa, Stam1naa, Mokomaa... Makuni on todellakin erittäin laaja. En osaa valita yhtä "lempibiisiä" mutta voin valita ehdottomasti kolme sellaista.

Kommentoi mikä on sun lempimusiikki genre sekä lempikappale! :)




                                               

                                               







perjantai 19. elokuuta 2016

Onnellisuus

Onnellisuus

Mitä tarkoittaa onnellisuus?

Onnellisuutta on herätä henkilön vierestä, ketä rakastaa. Onnellisuutta on ne arjen pienet asiat, jotka usein unohtuvat; pienet arkiset teot, kiittäminen, hymyileminen. Onnellisuutta on se ettei itketä. Onnellisuutta on se että on elossa. Onnellisuutta on katsoa ikkunasta ulos ja todeta; tämä päivä on hyvä päivä.


Ihmiset määrittelevät onnellisuuden monin eri tavoin. Toiset ovat materialisteja, toiset nauttivat ihmisistä ympärillään. Toiset ovat onnellisia vapaina, toiset onnellisia parisuhteessa. Jokainen on onnellinen omalla tavallaan.

Olen juuri nyt erittäin onnellinen, vielä on kesäisiä päiviä jäljellä ja kerrankin kaikki tuntuvat menevän hyvin. :)

Milloin sinä olet onnellinen? Mikä tekee sinut onnelliseksi?







keskiviikko 17. elokuuta 2016

Mitä unelmat ovat?

Unelmat, haaveet sekä toiveet. 

Mitä ne tarkoittavat? Miksi ne ovat meille tärkeitä? 

Jokaisella ihmisellä on omat haaveensa sekä unelmansa. Toiset unelmoivat hienosta autosta, toiset isosta perheestä. Yhteistä kaikkien unelmilla on se, etteivät ne itsestään toteudu. Unelmiensa vuoksi pitää nähdä vaivaa ja työtä. Sun eteen ei kanneta mitään valmiiksi. Ja jos ajattelet toteuttavasi unelmasi sitten kun on enemmän aikaa, rahaa tai mitä muuta tahansa, voit menettää tilaisuutesi. Kukaan ei tiedä kuinka kauan kukin täällä on, ja meillä jokaisella on vain tämä yksi elämä, niin miksei elettäisi sitä niinkuin haluaisimme?

Kukaan ei saa olla toisen unelman tiellä, kukaan ei saa kommentoida negatiivisesti toisen haaveita. Unelmat auttavat meitä jaksamaan arjen keskellä, unelmat valavat meihin uskoa. Kukaan toinen ei voi päättää toisen unelmaa, ainoastaan voi olla osana tätä unelmaa. Jokaisen tulee kunnioittaa toisen unelmia. 

                                                  Millaisia unelmia sinulla on?

Tähän sopii hyvin tämä biisi, jonka Nickelback meille esittää;








maanantai 15. elokuuta 2016

Kuka olen?






Kuka olen? 

Olen 21-vuotias miehen puolikas. Harrastuksia ei liiemmin ole, valokuvaamista yritän harjoitella. Luonteeltani olen hieman sisäänpäin suuntautunut, kuitenkin sitten kun minut oppii tuntemaan olen jo sosiaalisempi. 

Nautin todella paljon luonnosta. Vaikka olisi kuinka paska päivä tahansa, niin pieni metsälenkki kohentaa jo hetkessä mieltä. 

Nautin toisten auttamisesta, nautin siitä miten pienelläkin eleellä toiselle saa paremman fiiliksen.  Minulle on erittäin helppo tulla juttelemaan, olen avoin enkä tuomitse ketään. Olen avoin uusille harrastuksille sekä kokeilunhaluinen.

Musiikki on myös erittäin iso osa elämääni, musiikilla on rauhoittava vaikutus. -Tietysti riippuu musiikkityylistä. Itse olen sen suhteen aika moniruokainen, mutta pääasiassa 80/90-luvun rock on se minun juttuni. 

Haaveitakin minulla on, ja siitä päästäänkin kätevästi ja suunnitellusti blogini nimeen. Jokaisella on omat haaveensa ja unelmansa. Jollakin on maanläheisempi kuin toisella, mutta silti jokaisen unelmat ja haaveet ovat tärkeitä itsekulleen.


Nauttikaa kuvista ja lätistään myöhemmin lisää. :)


Seuraa blogiani Bloglovinin avulla