Näytetään tekstit, joissa on tunniste haaveet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haaveet. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. elokuuta 2016

Harrastukseni, intohimoni

Rakastan luontoa, mutta sitäkin enemmän rakastan autoja ja moottoripyöriä. Pienestä asti olen harrastanut motocrossia, viime vuosina se on ikävä kyllä jäänyt vähemmälle.

Tällähetkellä pihastani löytyy tuollainen vähän harvinaisempi auto, jonka ostin pari vuotta sitten. Aluksi ajelin sillä tyytyväisenä ja ajattelin "tämähän on tehokas, en tarvitse enempää tehoa" no, nyt sitten tuo makaa pihalla ja odottaa uutta moottoria. Entistä tehokkaampaa ja parempaa... Mitä jos en saa sitä ikinä valmiiksi? Entä jos se hajoaa? Noh, minä otan sen riskin, sen rakentaminen saa minut iloiseksi, onnelliseksi ja näen silmissäni tavoitteen. Se vaatii vain kovaa työtä sekä aikaa.

Mikä sitten saa ihmiset "hurahtamaan" eri asioihin? Toiset keräilevät postimerkkejä, toiset harrastavat kilpauintia. Yhteistä kaikissa on se intohimo omaa harrastustaan kohtaan. Vaikka ei aina sitä jaksaisikaan, silmissä on se pieni kuva tavoitteistaan, joka auttaa jaksamaan loppuun asti. Välillä saattaa turhaantua ja motivaatio kadota. Kadonneen motivaation voi löytää yllättävästäkin paikasta, esim Youtubesta, sanomalehdestä tai blogista. Harrastukselle pitää myös antaa aikaa, ettei siihen kyllästy. Aina kaikkea ei jaksa. Vaikka lempiruokani onkin lasagne, en voisi kuvitella syöväni sitä joka päivä. Vaihtelu virkistää ;D

Mitä sinä harrastat? Mitä haluaisit harrastaa? 















keskiviikko 17. elokuuta 2016

Mitä unelmat ovat?

Unelmat, haaveet sekä toiveet. 

Mitä ne tarkoittavat? Miksi ne ovat meille tärkeitä? 

Jokaisella ihmisellä on omat haaveensa sekä unelmansa. Toiset unelmoivat hienosta autosta, toiset isosta perheestä. Yhteistä kaikkien unelmilla on se, etteivät ne itsestään toteudu. Unelmiensa vuoksi pitää nähdä vaivaa ja työtä. Sun eteen ei kanneta mitään valmiiksi. Ja jos ajattelet toteuttavasi unelmasi sitten kun on enemmän aikaa, rahaa tai mitä muuta tahansa, voit menettää tilaisuutesi. Kukaan ei tiedä kuinka kauan kukin täällä on, ja meillä jokaisella on vain tämä yksi elämä, niin miksei elettäisi sitä niinkuin haluaisimme?

Kukaan ei saa olla toisen unelman tiellä, kukaan ei saa kommentoida negatiivisesti toisen haaveita. Unelmat auttavat meitä jaksamaan arjen keskellä, unelmat valavat meihin uskoa. Kukaan toinen ei voi päättää toisen unelmaa, ainoastaan voi olla osana tätä unelmaa. Jokaisen tulee kunnioittaa toisen unelmia. 

                                                  Millaisia unelmia sinulla on?

Tähän sopii hyvin tämä biisi, jonka Nickelback meille esittää;