Näytetään tekstit, joissa on tunniste mietteitä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mietteitä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Kuvien muokkaaminen sekä manipulointi

Nykyään on niin edistyksellistä tekniikkaa, että kuvien muokkaaminen ja manipulointi on jo arkipäivää. Missä tilanteissa kuvia sitten muokataan? Kuvia muokataan vastaamaan valokuvaajan ideaa siitä tilanteesta mistä hän kuvan otti. Toiset tykkäävät muokata rajummin kuin toiset. Kuvien manipuloinilla saadaan aikaan esim. vaatteet istuvat paremmin malleille, malleja laihemmiksi sekä näyttämään "täydellisemmiltä" Tässä aika hyvä esimerkki mitä kaikkea Photoshopilla voidaan tehdä:


Uutisissa on ainakin viimevuosina kohistu eri isojen brändien kuvamanipuloinnista, mitä haittaa kuvamanipuloinnista sitten on? Nuoret pojat ja tytöt ovat kovasti kriittisiä itselleen siihen päälle sitten uutiset miltä täydelliset naiset "näyttävät" -ulkonäköpaineta tulee jo vähemmästäkin. 

Itse en ole aikaisemmin muokannut kuviani, paitsi nyt ihan harjoitusmielessä. Tässä pari nopeaa työtäni, joihin meni aikaa vajaa parikymmentä minuuttia.



Alkuperäinen, huomioikaa lehdet

Muokattu

Alkuperäinen

Muokattu



Mitä te olette mieltä kuvien muokkaamisesta sekä manipuloinnista? Missä menee raja?

perjantai 23. syyskuuta 2016

Mielen sopukoista part1

Kokeillaampas jotain ihan muuta! Kirjoitan tällaisia lyhyitä postauksia mielessäni vellovista aiheista.

Tänään olen pohtinut miksi me välitämme niin paljon toisten mielipiteistä? Mikä tarve meillä on miellyttää muita? Tai hakea hyväksyntää? Jokainen kuitenkin on ainutlaatuinen, ja täydellinen omanaitsenä! Erillaisuus on rikkaus, jos kaikki olisivat samanlaisia mitä hienoa siinä on? Nykyajan kauneusihanteetkin ovat niin outoja. Yhteen väliin oli thigh-gap, sixpack sekä nyt villityksessä oleva merenneitoreidet. Sama asia jatkuu seksuaalisessa suuntautumisessa, uskonnossa, harrastuksissa sekä lempiruuissa.

Jokainen on yksilö, jokainen on omanlaisensa. Toinen tykkää miehistä, toinen naisista. Se ei ole kenenkään toisen asia, se ei kuulu kenellekkään muulle kuin sinulle itsellesi sekä kumppanillesi. Toiset ovat vegaaneja, toiset syövät pelkkää leipää. Meidän geenit, ruokavalio sekä liikunta vaikuttavat siihen millaisia olemme. Toki pakko myöntää olisihan se kiva jos miellytän muidenkin silmää, mutta tärkeintä on se, että viihtyy itse siinä kropassa sekä vaatteissa mitkä on päällä. Ihmiset ovat niin outoja. :D Miksi annamme muiden päästä pääkoppaamme sotkemaan ajatukset? Pahimmassa tapauksessa toisen mielipide aiheuttaa toiselle masennuksen. Jokainen on tärkeä omanaitsenä.


                                            
Muistakaa kaikki, olette täydellisiä omanaitsenänne! +Kommentoi oliko tämä hitti vai huti! (: